26.8.2013

Päivä Power Parkissa

Viime lauantaina toteutimme tämän kesäloman ainoan kesälomareissun (jos viikkoa isovanhemmilla ei lasketa) ja kävimme Alahärmässä sijaitsevassa Power Parkissa. Ollaan Jussin kanssa käyty siellä aiemminkin kaveriporukan kanssa, jolloin reissut on olleet hieman erilaisia, kun ei ole ollut pientä ihmistä mukana.


Henkilökohtaisesti tykkään Power Parkissa siitä, että siellä on otettu ihan kaiken ikäiset huomioon laitteiden ja viihdykkeiden suhteen. Ihan tuommoisille taaperoikäisille löytyy sopivia laitteita ja sitten on niitä hirvittäviä vimputteita, joihin ainakaan allekirjoittanutta ei saisi kuin melkoisen suuren shekin saattelemana (numeroita saisi oikeasti olla ainakin se viisi, jollei jopa kuusi)... :D Kaikkiin pienempien laitteisiin, joihin pystyy, saa vanhempi mennä lapsen mukaan ilman erillistä lippua tai ranneketta, mikä on kyllä todella kiva. Muutenkin näin sesongin loppupuolella erillistä sisäänpääsymaksua ei peritty, joten ostettiin vain tytölle 23€ miniranneke ja sillä hän sitten pääsi kaikkiin hänelle mahdollisiin laitteisiin.

Pikku-M:stä huomasi aluksi, että häntä jännitti hirveästi ensimmäiset laitteet. Ilmeet olivat kyllä juuri sellaisia, ettei hän oikein tiennyt, mitä tuosta kaikesta olisi pitänyt ajatella.

"Vähän nyt kyllä jännittää..."

Hetken kaikenlaisissa laitteissa pyörittyään alkoi irrota riemunkiljahduksia ja kyllähän meidän neidistä kuoriutui ihan isänsä kaltainen huvipuistohurjapää. Jussi menee kyllä ihan kaikkiin laitteisiin Power Parkissa ilman sen suurempia miettimisiä tai jännityksiä. Paitsi maailmanpyörään, koska se on kaikkien mielestä ihan hirveä. Tämä todettiin muutama vuosi sitten kaveriporukalla, jolloin jopa Jussi ja hänen taisteluparinsa (bestman, paras ystävä) nauroivat aivan paniikin sekaista naurua siellä kammottavassa pienessä kipossa, jonka kiinnityksetkin näyttivät niin epäilyttäviltä... Nyt isä onkin saamassa vuosien kuluessa tyttärestään varmasti hyvän yllytettävän kaikkiin mahdollisiin vatkaimiin eri huvipuistoissa. :)

Äitikin pääsi pariin laitteeseen mukaan
Neiti Tuulitukka keinukarusellissa, joka oli ihan ykkönen!
Varsin totista autoilua.

Power Parkissa on myös Röllimetsä ja Kidius-"farmi", jossa käy tasaisin väliajoin jokin hahmo viihdyttämässä lapsukaisia. M aina ensin arastelee noita isoja otuksia, mutta yleensä pian jo reippaasti menee kättelemään, halailemaan ja poseeraamaan valokuvissa.


Power Park on enää auki ensi viikonloppuna ja sen kyllä huomasi monessa asiassa. Pikkuputiikeissa oli paljon tyhjiä hyllyjä ja paljon tavaraa myytiin alennuksella pois. Myöskään kaikki alueen ravintolat eivät olleet enää auki. Ensimmäisessä kuvassa näkyvässä rakennuksessa sijaitsee kaksi ravintolaa - pizzabuffet ja hampurilaisravintola. Pikku-M sai päättää ruokapaikan ja hänen valintansa oli hampurilainen. Kallista, kuten aina tälläisissä paikoissa, mutta oli kyllä hyvät hampurilaiset. Erityismaininta mahtavalle aurajuustodipille! :) Pitihän sitä Spice Icesta ostaa jäätelöäkin, kaksi isoa (tai no, normaalia) hurrikaania, joista toisessa pätkistä ja dominoa, toisessa pätkistä ja valkosuklaata. Nam! Ei tosin ihan näin isoja saatu kuitenkaan.

"Jos tästä nyppään, niin lähtisköhän irti..."

All in all, meillä oli todella mukava päivä! Olimme paikalla noin kahdesta toista vajaaseen kuuteen. Neiti oli päivän jälkeen niin väsynyt, ettemme päässeet edes parkkipaikalta pois hänen jo nukahdettua takapenkillä. :) Sää helli lämmöllään ja aurinko paistoi koko päivän. Ensi kesänä uusiksi!

3 kommenttia :

  1. Kuulostaa sille, että teillä on ollut tosi hauska päivä! :)
    Meidänkin on pitänyt mennä Powerparkkiin jo monena kesänä, mutta ei ole vielä tullut lähdettyä, kun matkaa on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä joskus käymään! Vaikka sinänsä PP ei ole iso huvipuisto, niin siellä on kyllä jos jonkinlaista. :) Pitkän matkan takaa tullessa kannattaa kyllä varmaan yöpyä joko tuolla paikan päällä tai esim. Seinäjoella, jonne ei ole pitkä matka Alahärmästä. Vaasakin on suht. lähellä. Muuten voi tulla vähän turhan pitkä päivä aikuisellekkin. :)

      Poista
  2. Mä en kauheesti tykännyt siitä aurajuustodipistä tai se oli jotenkin tosi laimean makuinen. Oon joskus jossain syönyt sellaistakin dippiä missä aurajuusto maistuu kunnolla. Ihan ok se oli, mutta oon parempaakin syönyt.

    Maailmanpyörät on ihan kamalia enkä tiedä miksi menin taas semmoseen. Ensinnäkin se kyyti on sellaista, että se tökkii menemään ja välillä jäädään seisomaan sinne ihan ylös. Ja sitten kun se hytti heiluu siellä, niin mua ainakin kuvottaa. En oikeastaan pelkää korkeita paikkoja (riippuu toki paikastakin), mutta maailmanpyörässä istuminen korkealla ei oo mun juttu. En tiedä miten mies sai mut taas johonkin maailmanpyörään. Pari vuotta sitten oltiin Lintsillä ja sillon sato vielä törkeästi vettä. Mies aatteli että tuollahan ei kastu, kun siinä on toi "katto". No eipä, jostain välistä sitä vettä tuli selkään koko ajan ja mua ainakin pelottaa kun tuntuu että se maailmanpyörä natisee ihan hulluna :D.

    VastaaPoista