Long time no see

Hei vaan kaikille! Täällä on pitänyt blogihiljaisuutta jo tovin johtuen elämänrytmien valtavasta muutoksesta. Aionkin tehdä tälle uudelle vuodelle yhden lupauksen ja se on lupaus alkaa päivittää blogia taas useammin! Edes kerran tai kaksi viikossa olisi jo hyvä alku. :)

Mitäs tänne kuuluu ja mitä on loppuvuoteen mahtunut?

Noh. Tytär täytti itsenäisyyspäivänä 3 vuotta! Joka päivä sitä ihmettelee, miten ihmeessä aika voi mennä näin nopeasti ja lapsi kasvaa ja oppii ihan silmissä. Synttäreitä vietettiin kolme päivää enemmän ja vähemmän ja lahjamäärät... No, voitte kuvitella, miten paljon lähisuvun ainut lapsi niitä saa. :D Sama toistui joulupakettien kanssa. Synttärikakku näytti tänä vuonna tältä:

Puppe on tytölle todella rakas hahmo, joten pyydettiin Jussin kanssa äidiltäni, että taiteilisi sen kuvan kakkuun. Tytön omasta toiveesta kakussa on "pinkkinen" sydän.

Heti Pikku-M:n syntymäpäivää seuranneena maanantaina meidän elämä sitten muuttui kertaheitolla, kun tyttö aloitti päivähoidon aivan kertakaikkisen ihanan perhepäivähoitajan luona ja minä työt korjausompelijana. Molemmat ollaan viihdytty loistavasti ja on kyllä oikeasti mukavaa olla pitkästä aikaa palkkatöissä! Tytöllä on hoidossa kavereina kolme ihan saman ikäistä tyttöä (kaikki ovat 3kk sisään toisistaan syntyneitä) ja ovat kyllä mahtava porukka. Hoitotäti aina kehuu, kuinka ihania tyttöjä nämä neljä ovat ja tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Emme olisi kyllä voineet villeimmissä unelmissakaan toivoa, että lapsen päivähoito alkaisi näin hienosti, kun pahimmat itkutkin on koettu silloin, kun Jussi on hakenut tyttöä kotiin ja häntä on kovasti harmittanut jättää leikit kesken... :)

Loppuun vielä pari kuvaa kuluneilta parilta kuukaudelta ja pari tämän hetken rakkausbiisiä. Vilahtaapa siellä uudet silmälasitkin, kun poltin veronpalautukset moisiin... ;) Tai no, ostin kahdet samanlaiset. Toiset on vain mustat versiot noista. You like?

Lapsen varsin tyttömäisiä syntymäpäivälahjoja... :D

Ja sitten ne biisit. Tuo Ellie Gouldingin Burn on kertakaikkiaan ihana ja Calvin Harrisin Under control pistää kyllä niin lujaa tanssijalan vipattamaan, ettei mitään järkeä! Enjoy!

Ai niin. Joudun laittamaan hetkeksi tuon sanavahvistuksen kommentteihin päälle, koska yhteen tiettyyn postaukseen tulee koko ajan bottien lähettämiä roskakommentteja... Anteeksi. :/

The men I've loved

Kuten tuossa eräässä haasteessa kerroin, mulla on aina joku "julkkisihastus", vaikka ikääkin on jo tämän verran (kauhea vanhus). Tämä kirvoitti ajatuksen, että voisin hieman esitellä näitä herroja, joita olen vuosien varrella kuolannut. Osa on perussettiä, joihin KAIKKI olivat kyseiseen aikaan lääpällään ja osa taas sitten jotain ihan muuta. En tokikaan luettele kaikkia, koska niitä olisi aika monta... ;) Ja hei, tunnustakaa omianne ihan vapaasti kommenttikenttään! ;)

Nyt kaikki Backstreet Boysia fanittaneet käsi ylös! o/ Olin kyseiseen bändiin ihan hulluna ala-asteella, pääsin jopa käymään konsertissa äiteen kanssa ollessani muistaakseni 12. Hieman saatoin leijua asialla... :D Suosikkipoikaani vaihdoin ainakin kerran. Ensin oli tottakai Nick. Mutta jossain vaiheessa viehätyin kuitenkin enemmän Howiesta ja hän olikin sitten ykkönen niin kauan, kun BSB:tä fanitin. Nykyään ei kyllä kumpikaan kolahda, ei sitten niin yhtään.

A.J., Nick, Kevin, Brian ja Howie (kuva)

Yksi varhaisteini-iän isoimmista ihastuksista oli uppoavan Titanicin mukana sydämeni vienyt Leonardo DiCaprio. KAIKKI tykkäsivät Leosta silloin. Ihan kaikki. Mulla oli huoneessa pari seinää tapetoituna kuvilla Leosta ja äiti ja isä varmasti arvostivat... ;) Nykyään arvostan kyllä miestä näyttelijänä, koska onhan hän nyt vaan loistava, mutta muuten ei minkäänlaisia viboja.

kuva

Ollessani muistaakseni noin 14, tuli Taru Sormusten Herrasta-trilogian ensimmäinen osa ja sen mukana ihana Legolas, eli Orlando Bloom. PIrates of the Caribbeanit eivät ainakaan helpottaneet ihastusta, kolmosessa on yksi hyvin lyhyt kohta... My lord! Tuo komea britti pistää kyllä jalat veltoksi edelleen... :)

kuva

Muita viehätyksiä, joita teini-iältä muistan, ovat ainakin Ben Affleck, Vin Diesel ensimmäisen Fast And the Furiouksen myötä (toimii edelleen), Timo Kotipelto (jonka kanssa pääsin samaan kuvaankin erään keikan yhteydessä, voi sitä teinitytön onnea!) ja Heath Ledger, joka on edelleen yksi suosikkinäyttelijöistäni ja on niin sääli, miten onnettomasti hänelle kävi.

Uudempia ihastuksia muistuukin mieleen helpommin, noita vanhoja jouduin nimittäin kaivelemaan mieleni syövereistä aika kovasti. Kaverit varmaan muistais paremmin... ;) Mutta näitä uudempia nopeasti heitelläkseni (pari tyyppiä saa sitten omat kappaleensa) ovat esimerkiksi Alexander Skarsgård, Robert Kazinsky, joka oli aivan ihana uusimmalla True Blood-kaudella ja Pacific Rimissä, jossa näytteli myös toinen ihana eli Charlie Hunnam. Muita olisi vielä vaikka Joe Manganiello (Huomaatteko, miten listaan pikkuhiljaa koko TB castia?) ja Jason Momoa (nämä kaksi muuten ovat yllättävän paljon samankaltaisia, en ole huomannutkaan aiemmin). Ja tottakai iki-ihastus Johnny Depp, joka on kyllä taitavimpia näyttelijöitä ever. :)

Omat kappaleensa ansaitsevista ensimmäisenä Volbeat-yhtyeen nokkamies Michael Poulsen. Mikä mies, mikä ääni! Lavakarismaa löytyy vaikka muille jakaa ja onhan se nyt vaan niin ihana... :) Ja kaiken lisäksi vielä äärimmäisen taitava muusikko ja lauluntekijä.

kuva

Tämä kuva on keikalla veljeni toimesta otettu. Paras keikka ikinä! <3

Ja sitten viimeinen, muttei suinkaan vähäisin. Tämä mies on täällä blogissa jo pariin otteeseen vilahtanut, mutta koska minä en saa hänestä tarpeekseni, niin saatte lisää. Kaikki meikäläisen tuntevat tietävät, että olen ihan hurahtanut. :) Norman Reedus. Taitava, taitava näyttelijä, taiteilija, ihana, ihana ja ihana. Eikä se haittaa, että on jo yli nelikymppinen, jos on noin kuuma... :)

kuva

Ehkä tämä postaus ei ollut kauhean tarpeellinen, mutta ainakin tätä oli tosi hauska tehdä. Saattoi ehkä hieman mietityttää varsinkin tuota Nick Carteria googlettaessani, että mitä ihmettä mä olen joskus ajatellut... :D Jätkähän näyttää ihan Kimi Räikköseltä... No niin, sitten niitä tunnustuksia yhtäläisyyksistä (Vai oliko pelkkää wtf-settiä?) ja omista vastaavistaan kommenttiboksiin! ;)

Biisejä perjantaihin

Jonka todellisuudessa vietän kyllä prinsessan kanssa kahden, koska mies on töistä ajelemassa kartingia ja saunomassa. Mutta jos olisi tarvetta, niin näillä lähtee! ;) (Voi kuinka karmealta Antidote kuulostaakaan tietokoneen kaiuttimista ilman basson häivähdystäkään...)

Vai lähteekö? ;)

Ai niin. Ihan hullu kävijäpiikki blogissa eilen, kun tulin Facebookissa "kaapista" bloggaamisen suhteen... Kymmenkertainen määrä kävijöitä yhden päivän aikana, kuin normaalisti ja tänäänkin jo noin nelinkertainen määrä... Kiitos kaikille kiinnostuksesta! :)

Still alive!

Kotona ollaan ja edelleen hengissä! Ilosaarirock oli kyllä meidän molempien mielestä varsin mukava festari, joka oli kiva kokea ja nähdä. Mikä onni, että ne liput voitin, koska muuten ei varmasti ikinä olisi tullut lähdettyä paikalle. Valitettavasti kuvia ei ole ainakaan vielä tarjota, koska kaikki kunnon kuvat ovat miehen puhelimessa. Mutta pitemmittä puheitta sitten niihin fiiliksiin!

Ajomatkahan oli pitkä, koska ajoimme ensin Pietarsaaresta Seinäjoelle vaihtamaan paremman auton alle. Veljeni on avovaimonsa ja ystäväparimme kanssa interreilaamassa (josta voitte lukea täältä ja heidän viime vuoden reissustaan löytyy juttua täältä), joten saimme heidän Volvonsa käyttöön. Seinäjoelta sitten otettiin suunta Joensuuhun, jonne pääsimme perille vasta puolen yön hujakoilla. Kilometrejä oli siinä kohtaa takana noin 700. Majoituimme tuttavamme tyttöystävän asuntoon, joka olikin kyllä ihan luksusta festarimajoittumista, kun vertaa telttaan tai autoon, joissa on ennen aina majoituttu esimerkiksi Nummirockissa.

Lauantaina aloitimme festivaalit Eläkeläisten keikalla, joka oli kyllä taattua laatua ja heidän keikkojensa jälkeen on aina niin hyvä mieli. Huumoria, hyvää menoa ja meininkiä sekä iloisia ihmisiä. KUKAAN ei mene katsomaan Eläkeläisiä otsa rypyssä. :) Kävimme katsomassa myös Haloo Helsinkiä, vaikka se ei aivan siihen omaan musiikkimakuun menekään, mutta kyllä kannatti! Bändin lavaenergia oli loistava ja kuulosti livenä todella hyvältä. Illan pääesiintyjänä toimi Nightwish, jota itse olinkin kovasti odottanut. Nuorempana bändiä tuli kuunneltua PALJON, mutta laulajan vaihduttua Anette Olzoniin, kiinnostus laski. Innolla odotimmekin epävirallista uutta laulajaa Floor Jansenia, koska emme kumpikaan olleet kuulleet hänen tulkintojaan Nightwishin kappaleista. Ja odotus kannatti. Todella.

Jo pelkästään se hetki, kun tuo upea hollantilainen amatsoni asteli lavalle, teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että neiti Jansen sai ainakin minusta uuden fanin itselleen. Lavasäteily ja -karisma oli ihan uskomaton ja siis miten upea tuo nainen on itsessään! Äänikin vakuutti todella lujasti. Olzonille tehdyt kappaleet Jansen veti ainakin 100 kertaa alkuperäistä paremmin ja Tarjalle tehdyt biisitkin todella hyvin ja ääni riitti (kukaanhan ei kuitenkaan voi niitä yhtä upeasti vetää, kuin Tarja itse). Jos Holopainen kumppaneineen ei valitse Floor Jansenia Nightwishin uudeksi naissolistiksi, niin menen ja vetelen pitkin näköä! :D Keikka päättyi mahtavaan ilotulitukseen ja kyllähän siinä kylmät väreet hiipi pitkin selkää siitä tunnelatauksesta, mikä keikalla oli. 1,5h täyttä tykitystä - mahtavaa!

kuva

Jonotettiin Jussin kanssa la-su yönä 2 tuntia taksia ja siinä todettiin sitten samalla, että seuraavana päivänä lähdetään alueelle autolla ja ollaan selvinpäin, koska maanantaina piti kuitenkin aikaisin lähteä jo ajamaan kotia kohti. Kumpikaan ei halunnut olla myöhään liikenteessä, koska ikävä pikkuihmistä kohtaan oli jo kova (ei ole ikinä ollut noin pitkää aikaa hoidossa).

Sunnuntaina käytiin katsomassa useampi bändi. Päivä aloitettiin yhdellä Jussin ehdottomalla suosikilla - Rytmihäiriöllä. Itse en niin levyltä kyseisestä yhtyeestä piittaa, mutta livenä toimii todella hyvin. Von Hertzen Brothers kuunneltiin teltan ulkopuolella auringossa istuen, koska teltta oli ihan tupaten täynnä siinä kohtaa, kun olimme alueen toiselta puolelta sinne vaeltaneet. Hyvältähän sekin kuulosti ja ilma oli ihan loistava ulkona istuskeluun. Olimmekin positiivisesti yllättyneitä siitä, miten paljon nurmialueita festivaalialueen sisällä oli, joissa pystyi ihan huoletta paistatella päivää. VHB:in jälkeen katsoimme ennen "taukoa" vielä tovin Wintersunia, joka jätti kyllä meidät molemmat vähän kylmäksi. Mutta sitten seuraavaksi näkemämme Michael Monroe, jonka katsoimme muuten ihan eturivistä, olikin jo ihan toinen tarina.

Ei voi vaan olla noin energistä viisikymppistä rokkikukkoa! Michael kiipeili jatkuvasti alas lavalta, koska hänestä oli kurjaa yleisön ja lavan välinen pitkä matka ja kiipesipä hän myös lavan tukirakenteisiin patsastelemaan. Yli kolmen vuosikymmenen kokemus näkyy ja kuuluu ja me molemmat nautittiin keikasta todella paljon. Sainpas high fivenkin herra Monroelta! ;)

Iltaan mahtui vielä osittainen Mustaschin keikka (korvasi Motörheadia) ja pieni pätkä Adeptia, joka oli kyllä positiivinen yllätys, koska emme kumpikaan olleet ennen edes kyseisestä bändistä kuulleet. Ilta loppui osaltamme aikaisin, koska taivas alkoi mustua ja poistuimme alueelta jo ennen kymmentä. Majapaikkaamme saavuttuamme taivas aukesikin ja alkoi ukkostaa.

Kaikenkaikkiaan siis oikein hyvä reissu ja kannatti käydä! :)

Voi itku!

Olen ehkä vähän haaveillut, että jos säästäisin hieman rahaa ja ostaisin itselleni (huom! vain itselleni) lipun Volbeatin areenakeikalle marraskuussa. Olen kyseisen, itselleni maailman rakkaimman bändin nähnyt kerran jo vuosia sitten, jolloin paikkana toimi Rytmikorjaamo Seinäjoella. No, menin tänään katsomaan, mikäs se lipputilanne onkaan ja voi kökkö... Jäljellä on enää muutamia hajapaikkoja ja nekin varmasti ehditään myydä loppuun ennenkä saan kasaan tarvittavan 60€ (mikä on mulle ISO raha, koska mun kuukausi"tulot" on jotain ihan jäätävää). Itkuuuuuuuuu!

Ehkä sitten on vain pakko vain fiilistellä biisejä ja toivoa heidän ehtivän tänne ensi vuonnakin. Ja olla silloin asialla heti.

Päivän biisi.

Ajattelin jakaa vielä biisin, joka on tänään soinut jo moneen kertaan. Adam Levine on vaan niin loistava!

Minä ja musiikki

Tahdon tuon ensimmäisen tekstin lisäksi kirjoittaa vielä pari kirjoitusta, jotka valottavat hieman enemmän itseäni. Toivottavasti tänne tiensä löytävät myös lukijat, jotka eivät ole hääblogiani seuranneet ja ihan jo heitäkin ajatellen on ehkä paikallaan kertoa enemmän itsestään... :) Aion tehdä tämän hieman tällälailla "minä ja..."-teemoitetusti, ettei tule kauhiaa sillisalaattia tekstistä. Jossain vaiheessa lisään myös jonkinlaisen "minä"-välilehden, jonne kasaan faktapaketin ihmisestä blogin takana.

kuva

Aloitetaan siis aiheella, joka on lähellä sydäntäni. Musiikki. En ole koskaan soittanut itse mitään instrumenttia kokeilua enempää. Kitaraa teinivuosina niin kovasti olisin tahtonut soittaa, mutta omalaatuiset sormeni eivät vain riitä kielille (lyhyet sormet ja jäätävän pienet sormenpäät). Laulan kyllä sitten kaiken soittamisen edestä omaksi ilokseni ja muiden kauhuksi? Kauhuksi ehkä siksi, että laulan aina, kun vain on musiikkia, jonka mukana pystyy laulaa. Ala-asteella osallistuin paikalliseen laulukilpailuun, josta olen edelleen sitä mieltä, että jatkoonpäässeet eivät kyllä ratkenneet äänellä vaan mukana olleella rekvisiitalla... Sekös pientä tyttöä harmitti, kun tosissaan luuli pärjäävänsä. :)

Mitä musiikkia sitten kuuntelen? Noh... Niin kaikenlaista melkein laidasta laitaan.

Vielä noin vuosi sitten olin vannoutunut metallisti, jota ei paljon kiinnostanut muut genret. Toki se raskaampi on edelleen lähinnä sydäntä ja olen jo useamman kuukauden haaveillut, että olisi niin ihana päästä kunnon keikalle tai vaikkapa Nummirockiin fiilistelemään. Onhan tämä raskaamman genren musiikki yksi asioista, joka meidät tuon rakkaan aviomiehen kanssa yhteen ajoi. Ensikosketukset raskaaseen musiikkiin tulivat kunnolla yläasteella ensin hieman varovasti Linkin Parkilla (joka silloin oli ihan erilaista, kuin nykyään) ja vastaavilla ja sitten tapasin erään pojan.. Ja koska poika tykkäsi esimerkiksi Stratovariuksesta ja Children of Bodomista, niin aloin kuunnella niitä - ihan vain tehdäkseni vaikutuksen tuohon poikaan. Ja kylläpä ne muiden muassa sitten niin kolahtivat kovasti, että tänäkin päivänä metallia rakastan todella paljon. Poika tosin jäi saamatta, mutta omapa menetyksensä. ;)

Nykyään musiikkimakuni on hieman laajentunut. Ehkä siitä on ollut viitteitä jo aiempina vuosina, mutta oikeastaan vasta viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alusta on tullut oikeasti kuunneltua niin erilaista settiä, että moni tuttu varmasti kauhistelee ja yskii partoihinsa, kun on likka mennyt ihan pilalle... :) Aivopesijäystäväpiiri tutustutti mm. Swedish house mafiaan ja tyttären kanssa päivisin leikkiessä taustalla pyörivä Voice telkkarista esim. David Guettan musiikkiin. Maroon 5 jumalaisen laulajansa kanssa on aina jotenkin viehättänyt, mutta nyt sitäkin on tullut kuunneltua kunnolla. Löysin kyllä uuden metallibändinkin, Sabaton, jonka musiikki saa sellaisiakin kylmiä väreitä aikaan - hyvällä tavalla tottakai.

Muun muassa siis tälläistä musiikkia kuuntelen ja laulan varsinkin kotona yksin ollessani. Ja ilokseni olen kyllä saanut huomata, että rakas tytär, Pikku-M, on osoittanut suurta innostusta musiikkiin, laulamiseen, tanssimiseen ja soittamiseen! :) Loppuun muutamia ihania "rakkausbiisejä", jotka nyt eivät kaikki rakkaudesta kerro, vaan ovat rakastamiani ja paljon kuluttamiani. Ensimmäiseksi jotain lempibändiltäni Volbeatilta (Michael Poulsen: mikä mies ja mikä ääni! <3).