16.6.2014

Elämää se vain on...

Mä tiedän, että se mitä aion nyt teille kertoa, tulee järkyttämään monia. Koska sitä tämä on aiheuttanut kaikissa, järkytystä. Ja epäuskoisuutta. Ja ennenkaikkea keskustelua.

Puhuin tuossa "paluupostauksessani" tulevista muutoksista elämässä. No. Pitkän harkinnan jälkeen tultiin aviomiehen kanssa siihen tulokseen, että ollaan siinä pisteessä, kun on parempi nostaa kädet pystyyn ja todeta, että ei tätä enää pysty korjata. Ollaan siis eroamassa. Päätöstä ei tehty helposti ja ajatus on muhinut molempien päässä jo todella kauan (siis oikeasti todella kauan), mutta vaati aikaa uskaltaa sanoa se ja todeta, että tämä oli nyt tässä. Syihin en sen suuremmin ala pureutua näin julkisella foorumilla, ei niitä tiedä kaikki "oikeat tututkaan". :) Muutetaan erilleen tulevan kuun vaihteessa. Itse olen jo asunnon löytänytkin, kiitos yhden työkaverin, ja huomenna olisi tarkoitus kirjoittaa vuokrasopimus. Jos olisin taikauskoisempi, niin olisin tuossa joku aika sitten ottanut vihkisormukseni rikkoutumisen jonkinlaisena merkkinä tulevasta.

Pikku-M tulee asumaan meidän molempien luona vuoroviikoin. Meille se on paras ja ainut oikea vaihtoehto, koska meidän mielestä molemmilla vanhemmilla ja ennenkaikkea lapsella on oikeus viettää yhtä paljon aikaa yhdessä. Alussa mennään kyllä varmasti lapsen ehdoilla ja jos hän esimerkiksi kesken toisen luona vietettävän viikon mennä toisen luokse, hän saa mennä. Pieni ihminen ei vielä ymmärrä, mitä se eroaminen tarkoittaa, niin ollaan puhuttu tytölle, että kohta asutaan kahdessa kodissa, joista toisessa hän saa asua isin ja toisessa äidin kanssa.

Sen voin vielä sanoa, että pitkästä aikaa ollaan molemmat oikeasti onnellisia ja helpottuneitakin, kun asiat ovat selvinneet niin hyvin ja ero tapahtuu hyvissä väleissä ja ystävinä. :) Mulla on todella hyvä olo, osittain johtuen tästä ja osittain muusta. Saadaan molemmat ruveta elämään omaa elämäämme, eikä meidän tarvitse katkeroitua vuosia huonossa avioliitossa. :)

4 kommenttia :

  1. <3 Ei varmasti helppo päätös, mutta varmaankin oikea jos molemmilla hyvä olla nyt.
    Tsemppiä "uuteen elämään" ja muista olla välittämättä jos ilkeitä kommentteja tulee. Teidän elämä, teidän päätökset.. joita ei kenenkään kuulu arvostella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä kommentteja on vähän tullut ja tulee varmasti vielä tulemaan lisääkin, mutta kuten sanoit, tämä on meidän elämä. :) Eihän sitä kukaan voi toisten päätöksiä arvostella, jos ei tiedä totuutta.

      Poista
  2. Voi ei! Onpa ikäviä uutisia.. Mutta toisaalta, eihän siinä ole mitään järkeä jatkaa, jos homma ei toimi. Ja jos teidän kaikkien onni ja onnellisuus ovat vaakalaudalla. Kiva kuitenkin kuulla, että pystytte eroamaan hyvissä väleissä. Lapsenkin kannalta se on niin äärettömän tärkeää.. Hurjasti tsemppiä muuttoon ja muutokseen!

    ..Ja onnittelut myös upeasta painonpudotuksesta, näytät tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Meille on ehdottoman tärkeää, että mennään lapsen parasta ajatellen koko tämä prosessi läpi, hän kun on kuitenkin se tärkein ihminen meidän molempien maailmassa. :)

      Poista