3.3.2013

Minä ja musiikki

Tahdon tuon ensimmäisen tekstin lisäksi kirjoittaa vielä pari kirjoitusta, jotka valottavat hieman enemmän itseäni. Toivottavasti tänne tiensä löytävät myös lukijat, jotka eivät ole hääblogiani seuranneet ja ihan jo heitäkin ajatellen on ehkä paikallaan kertoa enemmän itsestään... :) Aion tehdä tämän hieman tällälailla "minä ja..."-teemoitetusti, ettei tule kauhiaa sillisalaattia tekstistä. Jossain vaiheessa lisään myös jonkinlaisen "minä"-välilehden, jonne kasaan faktapaketin ihmisestä blogin takana.

kuva
Aloitetaan siis aiheella, joka on lähellä sydäntäni. Musiikki. En ole koskaan soittanut itse mitään instrumenttia kokeilua enempää. Kitaraa teinivuosina niin kovasti olisin tahtonut soittaa, mutta omalaatuiset sormeni eivät vain riitä kielille (lyhyet sormet ja jäätävän pienet sormenpäät). Laulan kyllä sitten kaiken soittamisen edestä omaksi ilokseni ja muiden kauhuksi? Kauhuksi ehkä siksi, että laulan aina, kun vain on musiikkia, jonka mukana pystyy laulaa. Ala-asteella osallistuin paikalliseen laulukilpailuun, josta olen edelleen sitä mieltä, että jatkoonpäässeet eivät kyllä ratkenneet äänellä vaan mukana olleella rekvisiitalla... Sekös pientä tyttöä harmitti, kun tosissaan luuli pärjäävänsä. :)

Mitä musiikkia sitten kuuntelen? Noh... Niin kaikenlaista melkein laidasta laitaan.

Vielä noin vuosi sitten olin vannoutunut metallisti, jota ei paljon kiinnostanut muut genret. Toki se raskaampi on edelleen lähinnä sydäntä ja olen jo useamman kuukauden haaveillut, että olisi niin ihana päästä kunnon keikalle tai vaikkapa Nummirockiin fiilistelemään. Onhan tämä raskaamman genren musiikki yksi asioista, joka meidät tuon rakkaan aviomiehen kanssa yhteen ajoi. Ensikosketukset raskaaseen musiikkiin tulivat kunnolla yläasteella ensin hieman varovasti Linkin Parkilla (joka silloin oli ihan erilaista, kuin nykyään) ja vastaavilla ja sitten tapasin erään pojan.. Ja koska poika tykkäsi esimerkiksi Stratovariuksesta ja Children of Bodomista, niin aloin kuunnella niitä - ihan vain tehdäkseni vaikutuksen tuohon poikaan. Ja kylläpä ne muiden muassa sitten niin kolahtivat kovasti, että tänäkin päivänä metallia rakastan todella paljon. Poika tosin jäi saamatta, mutta omapa menetyksensä. ;)


Nykyään musiikkimakuni on hieman laajentunut. Ehkä siitä on ollut viitteitä jo aiempina vuosina, mutta oikeastaan vasta viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alusta on tullut oikeasti kuunneltua niin erilaista settiä, että moni tuttu varmasti kauhistelee ja yskii partoihinsa, kun on likka mennyt ihan pilalle... :) Aivopesijäystäväpiiri tutustutti mm. Swedish house mafiaan ja tyttären kanssa päivisin leikkiessä taustalla pyörivä Voice telkkarista esim. David Guettan musiikkiin. Maroon 5 jumalaisen laulajansa kanssa on aina jotenkin viehättänyt, mutta nyt sitäkin on tullut kuunneltua kunnolla. Löysin kyllä uuden metallibändinkin, Sabaton, jonka musiikki saa sellaisiakin kylmiä väreitä aikaan - hyvällä tavalla tottakai.

Muun muassa siis tälläistä musiikkia kuuntelen ja laulan varsinkin kotona yksin ollessani. Ja ilokseni olen kyllä saanut huomata, että rakas tytär, Pikku-M, on osoittanut suurta innostusta musiikkiin, laulamiseen, tanssimiseen ja soittamiseen! :) Loppuun muutamia ihania "rakkausbiisejä", jotka nyt eivät kaikki rakkaudesta kerro, vaan ovat rakastamiani ja paljon kuluttamiani. Ensimmäiseksi jotain lempibändiltäni Volbeatilta (Michael Poulsen: mikä mies ja mikä ääni! <3).


3 kommenttia :

  1. Voi, mä juuri aloin lukemaan tätä blogia ja oli pakko jo täs vaihees kommentoida! :D Mä niiiin muistan noi Linkin Park ajat, koska ilman sua mä en olisi koskaan tiennyt sellaisestakaan bändistä yhtään mitään!! Muistatko miten laulettiin pitkälle aamuun saakka Hybrid Theory-levyä läpi! Mä muistan aina sen, miten KAUNIS ääni sulla oli ja sä vaan vedit niin taidokkaasti myös Miken räppi-osuudet aina putkeen!! Se oli jotain uskomatonta!! Olit silloin ja tuut aina olemaan yks mun idoleistani, koska kukaan muu ei pysty sellaiseen mihin sä pystyit JO silloin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos! <3 Kylläpä mäkin elävästi ne yöt muistan, kun makoiltiin mun huoneessa ja laulettiin. En varmaan enää edes pystyisi valvomaan koko yötä läpeensä, saatika muistaisi kaikkia niitä sanoja! :D

      Poista