4.4.2013

Black!

Joudun alkuun vähän purnaamaan. Voi uhmaikä, mene jo pois! Pikkuneiti uhmaa minkä kerkeää ja nimenomaan minulle. Isänsä eilen sanoi illalla tullessani kotiin parin tunnin kosmetologivisiitiltä, että M oli ollut kiltisti koko ajan kun oli ensin koko päivän uhmaillut mulle kaikesta. Huoh, tämä on onneksi vain vaihe (joka kestää noin 18 vuotta).

Eilen tosiaan kävin huollattamassa ja uudistamassa geelit. Omat kynnet olivat neljässä viikossa kasvaneet ihan hullupaljon ja raot olivat kyllä sen näköisetkin! Huollossa sai siis valita tahtoessaan uutta lookkia kynsille ja tälläiset niistä nyt sitten tuli.


Pituudesta otettiin reippaasti pois keston pidentämiseksi. Ylikasvaneet edelliset olivat jo epäkäytännöllisen pitkät ja toiveissa olisi, että nämä kestäisivät pituudeltaan jne. tuonne kuun lopulle päin... ;) (Tästä sitten vasta ajankohdan jälkeen.) Molemmissa nimettömissä on kaksi pinkkiä "timanttia" tuomassa hieman väriä. Seuraavan kerran joutuu kyllä sitten varmaan laittamaan kokonaan uudet kynnet, kun näissä olevat tipit ovat jo ihan tyngät kiitos tämän hurjan kasvuvauhdin. Jos sitten taas jotain kunnolla värikästä!

Kulmakarvatkin laitettiin samalla ojennukseen ja saivat taas väriä pintaan. En vain jaksa itse vaivautua niitä nyppimään ja värjäämään, kun pienellä rahallisella panostuksella saa ammattilaisen laittamaan ne oikeasti kuosiin.

Tämä tynkäviikko on nyt mennyt muuten sitten kotoilun merkeissä. Huomenna suunnataan lakeuksille vanhempieni luo ja lauantaina olisi tarkoitus käydä visiitillä Muksuexpossa. Tämän päivän pienenä puhteena askarreltiin Pikku-M:n kanssa.


Meillä opittiin pääsiäisen aikana yhtäkkiä sanomaan r-kirjain kunnolla ja sitä onkin nyt sitten reenattu oikein kunnolla. Kaikki M:n omat lallatukset on muuttunu rallatuksiksi, kun r on tullut joka paikkaan mukaan. Etelä-Pohjanmaan tytön sydäntä lämmittää, kun täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kasvava lapsi puhuessaan sanoo mm. "kärestä", "syärähän" ja "minä taharon"! :D Tämän päivän töksäytyksenä hänen suustaan tuli tälläistä: "Äiti mitä M sanoo?" "No mitä sanot?" "Minä sanon voi perkele!". Minä repesin ihan täysin ja koittaa siinä nyt sitten taas sanoa, ettei noin saisi sanoa... :)

Palaillaan alkuviikosta!

3 kommenttia :

  1. Mä tykkään noista kynsistä!! :)

    Voi kun meilläki pärisis ärränperkeleet :D Tai no ei välttis perkeleet mut ees se ärrä yleensäkin :) Kumpikaa ei vielä osaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkailinki, että teikäläiseen saattais upota tää uus väritys... ;)

      Olin kyllä itekki yllättyny, että tuo ärrä tuli jo! Tiedä vaikuttaako sitte se, että on puhunu jo tosi "kauan" ja on (vaikka itse sanonki) todella taitava puheensa kanssa muutenkin. Onneksi nykyään voidaan auttaa lapsia noissa puheasioissa, eikä kukaan (toivottavasti) enää katso kieroon, vaikka vähän erilainen puhetapa olisikin. :)

      Poista
    2. Joo meilläki on puhua pälätetty pitkillä lauseilla jo pari vuotiaina, mutta ärrä on aina vain hukassa :D Isommalla pojalla kesti kauan säädä ässäkin suhiseen,mut onneks se nyt kuitenki tulee :)

      Poista