13.5.2013

Ihanaa, s**tana!

Te, jotka ette otsikon lausahduksen alkuperää tiedä, niin kyseisen letkautuksen päästi toimittajalle Porin Ässien Veli-Matti Savinainen maratonin mittaan venähtäneen ottelun jälkeen voittomaalin tehtyään ja finaalisarjan jatkumisen varmistuttua. Ässät voitti mestaruuden seuraavassa ottelussa.

Viikonloppu vierähti ensin vanhempieni luona Seinäjoella ja sen jälkeen Helsingissä. Tai no, tarkemmin sanottuna Hartwall Areenalla, koska siellä se suurin osa ajasta vietettiin kisatunnelmissa. Suomen peli oli ihan huippumahtava ja Saksa-Latviakin todella katsomisen arvoinen jo ihan molempien (etenkin Latvian) fanien vuoksi, koska pienistä joukoista lähti niin mahtava kannustus, että pelaajatkin sen varmasti huomasivat ja kuulivat.

Sitten vähän kuvia, jos blogger niitä antaa lisätä! (Mozillalla ei onnistunut, mutta kappas! Chromella onnistui. Kiitos vain Google...)

Alkulämmittelyissä Veli-Matti Savinainen ja Sami Lepistö
Juuri ennen pelin alkua.
Turistit!
Voiton jälkeiset kiitokset yleisölle
Lisää turisteja!
Ihan mukavat paikat, vai mitä? :)

Meidän kanssa samassa hotellissa oli tänä vuonna USA:n, Venäjän, Itävallan ja Saksan joukkueet. Velipoikani ja Jussi olivat nähneet sunnuntaina aamutupakalla ollessaan Venäjän superstaran Ilya Kovalchukin juomassa aamukahvia ja syömässä kroisanttia hotellin terassilla. Sama jamppa otti perjantaina ottelurangaistuksen Leijonia vastaan törttöillessään sekä eilisessä ottelussa passitti diivan elkein joukkueen lääkärin noutamaan itselleen pullon Pepsiä vaihtoaitioon... :D

Sinänsä harmitti olla toinen äitienpäivä putkeen tienpäällä, jolloin koko päivän vietto jäi pariin hetkeen. Onneksi kuitenkin sain pikkunuppuseni "itse" askarteleman kortin ja (itse valitsemani) ruukkuruusun jo ennakkoon torstaina. <3 Ja ensi vuonna on taas uusi äitienpäivä, jolloin olen kyllä tasan ja tismalleen perheen kanssa omissa oloissa. :)


3 kommenttia :

  1. Ei hitto mitkä paikat teillä on ollu :O Oon ihan vaan vähän kateellinen :D Mut mietin et miten mä en oo nähny teitä.. ku tuota kohtaa katsomos aika paljo kuitenki näytetään :D Yritin vielä kytätä yleisöö kun sielä oli jonkin verran tuttuja, mut ketää en bongannu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan hulluhienoa, varsinkin verrates viime vuoden piippuhyllyllä olleisiin paikkoihin. Välillä piti oikee säikähtää kohdalle mäsähtäneitä taklauksia ja laitaan pamahtavaa kiekkoa... :D

      Tunnistettavasti me on näytty Leijonien kolmannen maalin aikoihin, mutta tosi pikasesti. :) Muuten näyttiin kyllä paljon, mutta hahmoina katsomossa. Pitäs ite vielä kattoa boksilta se kolmannen maalin paikka ja sitten sitä Saksa-Latvia peliä myös kyttäillä, kun sitä ei oo kukaan telkkarista kattonu.

      Poista
    2. Joo en mäkää sitä saksa-latvia peliä kattonu :)

      Poista