23.10.2013

Yarrrrr!

Meillä on marraskuun puolessa välissä tulollaan jokavuotiset teemabileet, joiden teemana on tänä vuonna merirosvot, jonka varmasti jo otsikosta pystyi päättelemään. En paljasta vielä mitään nippelitietoja meidän omista juhlistamme, koska vieraita käy lukemassa tätä blogia, enkä tahdo heille vielä paljastaa mitään... ;) Mutta inspiraatiota on tullut haettua paljon googlettamalla ja Pinterestistä.

Pukujen etsiminen näihin teemajuhliin on itselle aina melkoinen rasti. Tuntuu, että kaikki puvut on tehty hoikat, povekkaat ja seksikkäät mielessä. Tähän tyyliin:

kuva

Voitte siis vain kuvitella, miten vaikeaa on löytää plussakokoisia ja edullisia pukuja! Tästä johtuen siis tänäkin vuonna kasaan asun suurimmaksi osaksi omasta vaatekaapistani, mutta yhden tärkeän osasen tilasin Ebaystä oikein edukkaaseen hintaan. Ebay on ihan aarreaitta, kun osaa etsiä. Jussille löydettiin kokonainen asu sen kautta Saksasta ja postikulujen kanssa hinnaksi tuli vähän reipas 30 euroa, jolla Suomesta saa... Ei mitään!

Koristelujen suunnitelmat ovat hyvällä mallilla ja ostoksia meidän ei ole ystäväni kanssa tarvinnut paljoa edes tehdä. Oma kangasvarastoni on kyllä pelastanut meidät siinä mielessä, että niillä jo yksin saamme luotua haluttua tunnelmaa upeasti. Lisäksi sitten vähän pieniä twistejä esim. kynttilöillä. Koristeluiden suhteen inspiraatiokuvien hakeminen on ollut hieman haasteellista, koska lähes kaikki jutut ovat aina lapsille suunnattuja ja sellaista emme todellakaan tahdo! Kyseessä on kuitenkin aikuisten kosteat juhlat, jolloin ei lähdetä söpöilemään... :)

kuva

Illan ruokaan yritetään hakea vaikutteita Karibialta nyyttärimeiningillä, joten paljon hankitaan hedelmiä ja sitten esim. kanaa ja katkarapua. Mitän nakkimustekaloja ei siis ruveta tekemään... :D Tiimarista Jenn löysi kattaukseen pieniä juttuja, joita tullaan käyttämään. Myös meidän häistä yli jääneet raitapillit pääsevät nyt hyvään käyttöön, kun värit menevät yksiin illan teeman kanssa. Myös ohjelmaa on suunniteltu, mutta siitä olen vielä ihan hys hys. Saatte kattavan sepustuksen aiheesta sitten juhlien jälkeen! Viime vuoden bileet löytyvät täältä.

Onko siellä suunnitteilla teemajuhlia esimerkiksi Halloweenin aikaan? :)

8 kommenttia :

  1. Jee! Halloweenia odotellessa ;)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa mahtavalta tulevat juhlanne! Vaikka niissä on kova työ , on tulos varmasti vaivan arvoinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! Ihanaa, kun kaikki panostavat asuihin ja kaikki ovat bilefiiliksellä ja mukana kaikessa. :)

      Poista
  3. Me plussatytöthän vasta ollaankin niitä povekkaita ja seksikkäitä. ;) Harmi, että Suomessa plussakokoiset naamiaisasutkin ovat usein aika tätimallisia. Tuo eBay on varmasti tosi hyvä idea, ulkomailla valikoima on parempi. Ja ne hinnat! Käytiin ostamassa miehen kanssa ensi viikonlopun Halloween-bileisiin Punanaamiosta asut, ja yhteensä ostokset maksoivat 70 € (minä ostin vain hatun, peruukin ja huulipunan, miehelle ostettiin koko asu). Aika paljon vaatteista, joita käyttää vain kerran....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottahan tuokin! ;) Mitä katselin, niin suhteellisen kivan näköisen merirosvoasun olisi itselle saanut Suomesta noin 60-70€... Ulkomailta olis saanu paaaaaljon halvemmalla, mutta kaikissa kivemman näköisissä on niin lyhyet hameet, että no thank you. :D Onneksi tässäkin teemassa pystyy soveltaa omaa vaatekaappia aika pitkälle.

      Poista
  4. Kiva teema tulossa teille! :) Innolla odotan kuvia sitten. Meillä kans halloween pippalojen järjestely hyvällä mallilla. Pientä askartelua tänään ja huomenna voisi alkaa leipomaan jotain.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viikkoa vielä, kun maltatte, niin kuvia satelee varmasti! :) Hauskoja Halloween-juhlia teille, Facebookista oon jo lueskellutkin jotain valmisteluista ainakin siskojesi osalta! :)

      Poista