30.9.2013

The men I've loved

Kuten tuossa eräässä haasteessa kerroin, mulla on aina joku "julkkisihastus", vaikka ikääkin on jo tämän verran (kauhea vanhus). Tämä kirvoitti ajatuksen, että voisin hieman esitellä näitä herroja, joita olen vuosien varrella kuolannut. Osa on perussettiä, joihin KAIKKI olivat kyseiseen aikaan lääpällään ja osa taas sitten jotain ihan muuta. En tokikaan luettele kaikkia, koska niitä olisi aika monta... ;) Ja hei, tunnustakaa omianne ihan vapaasti kommenttikenttään! ;)

Nyt kaikki Backstreet Boysia fanittaneet käsi ylös! o/ Olin kyseiseen bändiin ihan hulluna ala-asteella, pääsin jopa käymään konsertissa äiteen kanssa ollessani muistaakseni 12. Hieman saatoin leijua asialla... :D Suosikkipoikaani vaihdoin ainakin kerran. Ensin oli tottakai Nick. Mutta jossain vaiheessa viehätyin kuitenkin enemmän Howiesta ja hän olikin sitten ykkönen niin kauan, kun BSB:tä fanitin. Nykyään ei kyllä kumpikaan kolahda, ei sitten niin yhtään.

A.J., Nick, Kevin, Brian ja Howie (kuva)

Yksi varhaisteini-iän isoimmista ihastuksista oli uppoavan Titanicin mukana sydämeni vienyt Leonardo DiCaprio. KAIKKI tykkäsivät Leosta silloin. Ihan kaikki. Mulla oli huoneessa pari seinää tapetoituna kuvilla Leosta ja äiti ja isä varmasti arvostivat... ;) Nykyään arvostan kyllä miestä näyttelijänä, koska onhan hän nyt vaan loistava, mutta muuten ei minkäänlaisia viboja.

kuva

Ollessani muistaakseni noin 14, tuli Taru Sormusten Herrasta-trilogian ensimmäinen osa ja sen mukana ihana Legolas, eli Orlando Bloom. PIrates of the Caribbeanit eivät ainakaan helpottaneet ihastusta, kolmosessa on yksi hyvin lyhyt kohta... My lord! Tuo komea britti pistää kyllä jalat veltoksi edelleen... :)

kuva

Muita viehätyksiä, joita teini-iältä muistan, ovat ainakin Ben Affleck, Vin Diesel ensimmäisen Fast And the Furiouksen myötä (toimii edelleen), Timo Kotipelto (jonka kanssa pääsin samaan kuvaankin erään keikan yhteydessä, voi sitä teinitytön onnea!) ja Heath Ledger, joka on edelleen yksi suosikkinäyttelijöistäni ja on niin sääli, miten onnettomasti hänelle kävi.

Uudempia ihastuksia muistuukin mieleen helpommin, noita vanhoja jouduin nimittäin kaivelemaan mieleni syövereistä aika kovasti. Kaverit varmaan muistais paremmin... ;) Mutta näitä uudempia nopeasti heitelläkseni (pari tyyppiä saa sitten omat kappaleensa) ovat esimerkiksi Alexander Skarsgård, Robert Kazinsky, joka oli aivan ihana uusimmalla True Blood-kaudella ja Pacific Rimissä, jossa näytteli myös toinen ihana eli Charlie Hunnam. Muita olisi vielä vaikka Joe Manganiello (Huomaatteko, miten listaan pikkuhiljaa koko TB castia?) ja Jason Momoa (nämä kaksi muuten ovat yllättävän paljon samankaltaisia, en ole huomannutkaan aiemmin). Ja tottakai iki-ihastus Johnny Depp, joka on kyllä taitavimpia näyttelijöitä ever. :)

Omat kappaleensa ansaitsevista ensimmäisenä Volbeat-yhtyeen nokkamies Michael Poulsen. Mikä mies, mikä ääni! Lavakarismaa löytyy vaikka muille jakaa ja onhan se nyt vaan niin ihana... :) Ja kaiken lisäksi vielä äärimmäisen taitava muusikko ja lauluntekijä.

kuva
Tämä kuva on keikalla veljeni toimesta otettu. Paras keikka ikinä! <3

Ja sitten viimeinen, muttei suinkaan vähäisin. Tämä mies on täällä blogissa jo pariin otteeseen vilahtanut, mutta koska minä en saa hänestä tarpeekseni, niin saatte lisää. Kaikki meikäläisen tuntevat tietävät, että olen ihan hurahtanut. :) Norman Reedus. Taitava, taitava näyttelijä, taiteilija, ihana, ihana ja ihana. Eikä se haittaa, että on jo yli nelikymppinen, jos on noin kuuma... :)

kuva



Ehkä tämä postaus ei ollut kauhean tarpeellinen, mutta ainakin tätä oli tosi hauska tehdä. Saattoi ehkä hieman mietityttää varsinkin tuota Nick Carteria googlettaessani, että mitä ihmettä mä olen joskus ajatellut... :D Jätkähän näyttää ihan Kimi Räikköseltä... No niin, sitten niitä tunnustuksia yhtäläisyyksistä (Vai oliko pelkkää wtf-settiä?) ja omista vastaavistaan kommenttiboksiin! ;)

9 kommenttia :

  1. Mä en Leosta niin tykännyt silloin Titanicin aikoihin, mutta nythän se vasta hyvältä näyttää! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kieltämättä komea nykyäänkin. :) Ei vaan kauheita sydämentykytyksiä enää aiheuta, toisin ku ennen... :D

      Poista
  2. Nyt oli kyl innostuin itekin miettimään :D Joskus nuoruudessani innostuin joistain heppakirjojen miespuolisista romanssinkohteista. En kuitenkaan muista mitään oikeita henkilöitä erityisesti fanittaneeni (tai sitten olen vain unohtanut).

    Sormusten Herrasta paras oli Aragorn! Edelleen se Pomppivan Ponin kohtaus, missä herra kyhjöttää nurkassa polttelemassa piippuaan saa pienet väristykset aikaan <3 Viggo on ylipäätänsä ihana ja lahjakas mies.

    Lukiossa sitten heräsi tämä syvä rakkauteni basisteihin. Tässä merkittävävä vaikuttajana oli Bodomin Henkka, jonka paidaton olemus ja hyvä peppu herätti mielenkiintoni live-taltioinnilta >:) Pääsinkin juuri herran ekaa kertaa näkemään livenä Rytmiksellä ja hengailu samassa tilassa keikan jälkeen sai kyllä jalat vähän veteläksi vieläkin, vaikkei bändi ole enää vuosiin kiinnostanut. Joka tapauksessa bändeistä pitää aina ekana tarkistaa basistin soittotaidot ja ulkonäkö ennen kuin toisia viittii edes vilkaista :D Lukiossa ja vielä sen jälkeenkin olin kova Supernatural-fanityttö, joista parin ekan kauden aikana haikailin Samin perään ja loppuina sitten Deanin. Tosin Misha Collinsin enkeli Castiel on myös mahtava. Sittemmin sarja on jäänyt tason laskun myötä.

    Sittenhän meillä onkin paljon yhteistä: nykyisistä ainakin Manganiello, Momoa, Vin Diesel ja Reedus (WTH, yli nelikymppinen?!). Itseäkin joskus tuo Deppi ihastuttanut, mutta PotC:n jatko-osien huonous on kyllä laimentanut sitäkin paljon.

    Muita lienevät Nathan Fillion (Firefly ja Castle), Lucas Bryant (Haven: http://www.imdb.com/media/rm1297919744/nm1674903?ref_=nmmi_mi_all_sf_20 ), Tahmoh Penikett (Dollhouse, Battlestar Galactica), Stephen Amell (Arrow, supersankarisarja, jota voi LÄMPIMÄSTI suositella myös naiskatsojille ;)) Travis Fimmel ja Clive Standen (Vikings) sekä tietysti se tällä hetkellä merkittävin eli Benedict Cumberbatch! Niiiiiin mahtava Sherlockissa ja sittemmin mm. Star Trekissä <3

    Paljon taisi kyllä jäädä pois, mutta ehkä ne nyt noin pääpiirteittäin tuli kirjattua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lukea ja saada näin pitkä ja kattava kommentti! :)

      Mä oon aina tykänny rumpaleista ja laulajista... :D Esim. teininä, kun tykkäsin ja fanitin Linkin Parkia, mun ehdoton suosikkini oli rumpali Rob. Niin ja hei Viggo... <3 Mun suosikkini on se Aragorn-kohtaus, missä se palaa Rohaniin ja läväyttää ne ovet auki... Aaah!

      Ja kyllä, Reedus on syntyny -69. :) (Mun vanhemmat -64 ja -65, heh... :D)

      Poista
    2. Kun kerran aloitti, niin ei voinut sit jättää sitä, tätä ja tuota poiskaan :D

      Itsekin olen rumpaleista viime aikoina kiinnostunut. Johtunee siitä, että olen Mastodonin, Meshuggahin ja Nicolen musiikkia kuunnellut, joilla kaikilla on TODELLA taitavat rumpalit. Mutta ei ne vielä basisteja päihitä ;) Miehenikin tunnun valitsevan sillä perusteella...

      Aragornista tuli kyllä ihan plääh Kuninkaan paluussa, kun siitä tuli niin sliipattu ja siisti. Samoojana sillä oli vaan enemmän karismaa.

      Poista
    3. Joo totta, Samooja-Aragorn oli kymmenen kertaa kuumempi, kuin Kuningas-Aragorn!

      Poista
  3. Moikka! :) Mäkin aloitin bloggaamisen ja suosittelinkin tätä sun blogias tuossa ekassa tekstissäni! Tiedä sitten, että lukeeko sitä ikinä kukaan mutta kirjoittaminen on vaan niin ihanaa! :D

    VastaaPoista
  4. Hehee, mäki tykkäsin BSB:stä, tosin Brian oli mun juttu aikanaan ♥ :D ja Leo on sit ihan oma asiansa. Mulla oli koko huone (seinät,kaapinovet, koulupöytä, sängynpääty, ihan joka paikka...) täynnä Leoo :D Ja mä tein omia vihkoja sille, joihin liimasin kaikki Leoon liittyvät lehtijutut ja tulostin netistä sen haastatteluita yms.. Voi taivas, olin ihan sekasin koko miehestä :'D enää ei niinkää paljo sytyttele :P

    Ja sit yks mitä kukaa täs ei oo maininnutkaan; poikabändi Hanson! Ja etenkin se nuorin jannu, oivoi miten se oli olevinaan niin sulonen :D MmmmBob! hahahah voi ei näitä...
    http://hicards.com/platinum/stars/i/star61.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brian oli mulle aina se pahnan pohjimmainen noista BSB:n tyypeistä. :D Kaikista muista tykkäsin, mutta Brian oli aina jotenki semmonen... Ei ollenkaan mun juttu. :D

      Hanson ei koskaan nuorena säväyttäny pahemmin, ei ulkonäöllisesti eikä musiikillisesti. Ehkä se johtuu justiin siitä, että olivat aika samoihin aikoihin BSB:n kanssa pinnalla ja mun maailmaanihan ei muita mahtunut! :D

      Poista